Kulttuuri ei eristä

finlandese / la cultura non isola

Saari on osa maata, joka nousee merestä. Meri suojaa sitä ja pitää sen erillään mantereesta, joka vaikuttaa pysyvän paikoillaan ja on täynnä tapahtumia ja liikettä, jotka muokkaavat ja kuluttavat sitä sekä saavat sen vanhenemaan. 

Saari on notkea, ja se sulkee sisäänsä. Se voidaan asuttaa uudelleen ja uudistaa. Se voi olla oma maailmansa omine sääntöineen, kuten vaikka Atlantis, Utopia tai Robinson Crusoen saari.

Kuinka monet saaret ja utopiat syntyvät ja häviävät ajan myötä? Filosofi Jacques Derrida kirjoittaa: “Mikä on saari? Ei ole olemassa maailmaa, on vain saaria”. Ajatus saaresta saa meidät ajattelemaan uudelleen kokemaamme maailmaa, josta saari on pelkistys ja metafora, suunnitelma ja kapina.

Saari on siis paikka ja muotti. Sen fyysiset ominaisuudet eivät ole ainoastaan maantieteellisiä tai luontoon liittyviä vaan niissä näkyy myös ihmisen kädenjälki ja kulttuuri. Niinpä saari on tutkimisen, kokeilun ja tiedon paikka. Se on nykykulttuurin muotti. Se säilyttää olemisen merkitykset, mutta siihen liittyvät myös identiteetin rakentuminen/purkautuminen, hylkääminen/etäisyys sekä suhteiden menettäminen ja luominen. Saari on erottamisen ja eristämisen vaara; saari on mahdollisuus alkuun ja uudelleen perustamiseen, uudelleen löytämiseen, uudelleen syntymiseen, vanhaan ja uuteen; saari on nimenomaan “muualla”, se kätkee aarteita tai on pakopaikka, onnen etsimisen väline.

Horisontissa saari heijastaa sitä, mitä me olemme, ja on meitä ravistava ja liikuttava alkuperäinen muoto. Michel Tournier vertaa saarta ihmissydämen diastoleen ja systoleen, lepo- ja supistusvaiheeseen. Se on taikapiiri, joka sulkee sisäänsä ja suojelee. Turvallinen, täydellinen paikka, alkumuna tai Edenin puisto. Saari, lapsiveden ympäröimä ydin, on äitiyden ja “kohtuun paluun” symboli: kulttuurin luomisen näkökulmasta uudelleen tulkittu naisen/äidin kulttuuri tuo mukanaan erityisen humanistisen asenteen.

Mukaanlukeminen, myötätunto, suojelu, huolenpito, antaminen, yhteys elämään ovat välttämättömät ehdot eroavaisuuksien kulttuurille, jotka haluamme jakaa kulttuuriohjelmassamme.

Saari on myös henkinen paikka. Se on ajatus, joka saa muodon ja tulee esiin läpipääsemättömästä, pimeästä ja elämän täyttämästä syvyydestä: “Saaret ovat ideoita. Autioita, kiehtovia. Ne ovat varastoja, ne tarttuvat tarinoihin ja tarjoavat suojan ihmisille alkurunon luomisesta lähtien” (Maylis de Kerangal).

Saari on kuva, symboli, idea. Se on kuitenkin konkreettinen ja ruumiillinen paikka, jota dominoivat suhteiden virrat, lähtemisten ja saapumisten risteykset: “Sieltä lähdetään ja sinne saavutaan. Se kutsuu itsensä ylittämään ympäröivän meren, koskemaan muita maita” (Jean-Luc Nancy). Saari todellakin päästää sisään, on avoin.

Saaren idean monikerroksisuuden tutkiminen tarkoittaa jokaisen rationaalisen rakennelman myyttisten ja ikivanhojen juurten löytämistä. Se tarkoittaa myös sitä, että kaikki se, mikä pitää käsitellä uudelleen tai torjua, eli vankeus, ansa tai ahdistava mysteeri, heijastetaan idea-paikkaan.

Saari on vastakohtien valtakunta: avautuminen/sulkeutuminen; mukaanlukeminen/poissulkeminen; vapaus/vankeus, yhteys/etäisyys. Tätä identiteetin kaksinaista luonnetta haluamme käsitellä Procida Italian kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2021 -ohjelmassa. Haluamme hyödyntää saaren tarjoamaa erityisnäkökulmaa, jossa jatkuvien ristiriitojen rinnakkaiselo on käsin kosketeltavissa: ikuinen taistelu yhteenkuuluvuudesta ja tarve julistaa oma erilaisuus.

Sisäisesti ja saarelta esiin tulevat kokemukset, jotka kulkevat ehdokkuuden rinnalla ja ohjaavat sitä, luovat kartan tapahtumista: piste pisteeltä, yksikään keksitty tai kuvitteellinen paikka ei tule todelliseksi, löydetyksi. Saarelle pystytetään laboratorioita, joissa arkielämä, luonnon elementit ja kulttuurin ilmaisuvoima ovat kehittyvän ihmisprojektin välineitä.

Projekteissa on kaksi tasoa: vaakatasossa kuvataan saaren luovaa kerrosta sellaisena kuin se on, arkisine ja kulttuuriaiheisine tapahtumineen. Pystytaso tarjoaa aidon matkan, nykyhetken potentiaalin pienoismallin, jossa kehityksen, tieteen ja teknologian ideat sijoittavat ihmisen muistinsa ja tulevaisuuteen suuntaavan toimintakykynsä ytimeen, luoden näin tietoisuuden siitä, että olemme asukkaita emmekä ohikulkijoita.